Juho Tamminen: Tuhoutunut taide





Taide



Tuhoutuneen taiteen museon toiminta-ajatusta selventäessä on ensiksi pyrittävä määrittelemään mitä tarkoitetaan "tuhoutuneella taiteella"?

Aivan ensiksi muutama miete siitä mikä on taidetta. Lyhyt määritelmä on, että kaikki mikä herättää esteettisen reaktion kokijassa on taidetta. Kuitenkin myös erilaiset luonnon- ja maailmankaikkeuden ilmiöt kuten esimerkiksi "kaunis ihminen", seepra tai monitahoinen lumikide herättävät kokijassaan esteettisen reaktion. Jos emme määrittele näitä ilmiöitä Luojan taideteoksiksi, vaan sallimme myös ateistisen näkemyksen, voimme katsoa määritelmämme olevan epätäydellinen; pelkkä esteettisen kokemuksen herättäminen ei tee jostain taidetta.

Hieman laajempi tapa määritellä taidetta, kulkee "taidekäsitteen" kautta.

On erilaisia institutioita, kuten museot, kriitikot, oppikirjat yms. Jotka pyrkivät elitistisesti rajaamaan tietyn rajatun joukon taiteeksi. Instituutioiden luonteesta johtuen ne kuitenkin joutuvat jatkuvaan konfliktiin tai vähintään vuoropuheluun muiden tahojen kanssa, joiden taidekäsitys on väljemmin rajattu ja dynaamisempi tai yksinkertaisesti vain erilainen. Instituutiot voivat toki muuttua, mutta niiden taidekäsitys on aina vähintäänkin viiteryhmänsä luonteen mukaisesti kategorisoitu.

Intentionaalisessa taidekäsityksessä taiteilija itse määrittelee tekemisensä ja sen tulokset taiteeksi. Kun hän aamiaisella liuottaa teepussia kupissa ja rutistaa sen sitten kupin laidalle, hän ei tarkoita tekoaan taiteeksi. Intentionaalinen taidekäsitys jättää hänelle kuitenkin vapauden halutessaan tehdä niin. Eräs poptaiteen vaikuttava luomus onkin lautasella oleva paistettu kanamuna, jonka keltuaiseen on tumpattu tupakka.

Jotkut taasen ovatkin sitä mieltä, että taidekäsitys on "tekijälähtöinen" eli kaikki mikä tuli Picassosta on taidetta, huuhdottiin se vaikka wc:stä alas.

On myös pari merkittävää taiteen määrittelemiseen liittyvä problematiikkaa jotka on syytä tässä yhteydessä mainita.

Yksi on taiteen mahdollisuus olla myös epäesteettistä. Kauhuelokuvat eritoten viljelevät lukemattomia tapoja esittää iljettävyyksiä, joissa ei normaalilla katsontakannalla voi nähdä kauneuden tai estetiikan häivääkään. Esteettisyyden käsite on kuitenkin hyvin yksilöllinen, mutta toisinaan jonkinlainen käänteinen rumuuden ja iljettävyyden estetiikan määritelmä tulee näissä tapauksissa tarpeelliseksi.

Myös taiteen politisoituminen ja taiteen lähtökohtien (tekijän arvomaailma ja toiminta) esteettisyys arvottaa taidetta. Vääränlaiseen taiteesen kohdistunutta tuhoamisvimmaa on esiintynyt kautta historian: lappalaisten vanhojen uhripaikkojen tuhoaminen, Conquistadorit tuhosivat Amerikan alkuperäiskansojen taidetta, natsit hävittivät juutalaisten ja muiden vähempiarvoisiksi katsomiensa ryhmien kulttuuria sekä taidetta, islamistit esimerkiksi kaksi suurta Budhan patsasta Afganistanissa, Kirkkonummen kirkko palautettiin Porkkalan vuokra-ajan jälkeen perin kurjassa kunnossa. Sittemmin historia on kääntänyt monet asetelmat päälaelleen. Sosialistisen kauden taideteoksia on tuhottu Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen niin Venäjällä, kuin entisissä vasalivaltioissakin. Läheltä Keski-Euroopasta löytyy poliittisesti arka kysymys siitä pitäisikö kansallissosialistien - usein mahtipontisuudestaan estetiikkansa ammentaneet - rakennustaiteen kohteet suojella ja säilyttää.

Tuhoutuneen taiteen museossa tullee taide aina määritellyksi jonkinlaisen institutionaalisen taidekäsityksen mukaan. Onhan kaikesta huolimatta kyse kuitenkin yhdistyksestä, jonka johto ja jäsenistö tulee vetämään omat subjektiiviset rajansa taiteelle. Se on kuitenkin selvää, että nämä rajat tulevat olemaan hyvin väljät ja suvaitsevaiset.


Onko tämä taidetta? ©Adam



Taiteen tuhoutuminen



Elokuussa 2005 tuhosi Hurrikaani Katriina ainakin 65 000 kotia New Orleansissa ja lähialueilla. Kaiken inhimillisen kärsimyksen ohella eräiden kuulemieni arvioiden mukaan samalla tuhoutui vähintään 40 000 merkittäväksi mainittua taideteosta, mukana Rembrantia ja Picassoa. Toisessa maailmansodassa hävisi varovastikkin arvioiden kymmeniä, ellei satoja tuhansia taideteoksia. Euroopassa tulimyrsky nieli koko Dresdenin barokkikeskustan ja Esimerkiksi Filippiineillä Manila, jota ennen sotaa kutsuttiin "Itämaiden helmeksi" pommitettiin kivikasaksi. Dresdenin entistämiseen ja uudelleenrakentamiseen on uhrattu miljoonia, mutta Manilaa ei koskaan jälleenrakennettu, se on iäksi mennyt.

Wikipedian artikkeli "Art destruction" määrittelee neljä merkittävää taiteen tuhoutumistapaa, jotka ovat:

1. luonnollinen tuhoutuminen

2. tapaturmainen tuhoutuminen

3. teoksen luonteenmukainen tarkoituksellinen tuhoaminen tai tuhoutuminen (esim. katumaalaus, hiekkalinna, jääveistos)

4. teoksen tarkoituksellinen tuhoaminen, vastoin sen luonnetta (ilkivalta, sabotaasi, pommitukset)



Luonnollinen tuhoutuminen



Kaikki on katoavaista. Kun jotain kohdetta tarkkailee riittävän pitkällä aikajänteellä, on väistämättä joskus edessä hetki, jolloin aika on tehnyt tehtävänsä ja kohde lakannut olemasta. Reaaliajassa tarkkaillen useimmat taideteokset kestävät tosin sukupolvien ajan, joten yksi ja sama ihminen harvoin on teoksen koko elinkaarta todistamassa. Historiallisella katsannolla löytyy sitten jo paljon teoksia, joista nykyaikaan ei ole jäänyt ehkä kuin legenda, kirjallinen tai suullinen perimätieto. Hyvänä esimerkkinä käyvät Vanhan Maailman Seitsemän Ihmettä, joista nykypäivään on säilynyt ainoastaan Gizan suuri pyramidi egyptissä.

Eräästä toisesta seitsemään ihmeeseen luettavasta, nimittäin Babylonin Ninivessä sijainneista riippuvista puutarhoista ei ole säilynyt kuin legenda. Kaukaa katsottuna - todennäköisesti vuorille rakennetut - suuret puutarhat näyttivät ikäänkuin roikkuvan ilmassa. Jälkikäteen taiteilijat ovat sitten ottaneet vapauden kuvailla näitä ihmeitä mielikuviensa mukaisesti.

Tuulen ja veden erroosio, kemialliset reaktiot, bakteerit, lämpötilojen vaihtelut, valo ja moni muu luonnollinen ilmiö vanhentaa ja rapauttaa taideteoksen. Nykyään huolellisella säilytyksellä tai jatkuvalla konservoinnilla tuota kehitystä voidaan huomattavasti hidastaa - voidaan tosin kysyä onko raskaasti konservoitu teos enää alkuperäinen?

Vuonna 1995 vierailin Bolivian vanhassa espanjalaisten aikaisessa hallinnollisessa pääkaupungissa Sucressa, jonka historia ulottuu aina 1500-luvulle asti. Kaupungissa sijaitsee yliopisto, jonka museon arvokkaimmat vanhat öljyvärimaalaukset säilytettiin pimennetyissä, viileissä huoneissa, verhokankaiden takana. Sain luvan väliaikaisesti sytytetyssä himmeässä valaistuksessa ottaa niistä kuvia, mutta ehdottomasti ilman salamavaloa.


Franciscus Assisilainen museon hämärässä ©Adam



Tapaturmainen tuhoutuminen

Hyvistäkin säilytysyrityksistä huolimatta teoksen elämä voi päättyä myös väkivaltaisesti nopeasti. Wikipedia luokittelee maanjäristysten, tulvien ja ympäristön saasteiden takia tapahtuneet tuhot "Luonnolliseksi tuhoutumiseksi". Omasta mielestäni kyse on ennemminkin "Tapaturmaisesta tuhoutumisesta". Tällaiseksi tuhoksi Wikipedia luokittelee sensijaan empimättä lento- laiva yms. onnettomuuksissa ja tulipaloissa tapahtuneen tuhoutumisen. Kyse on pitkälti siitä, minkä tuhon arvotamme onnettomuudeksi , minkä luonnolliseksi tapahtumaksi. Hollantilainen Vrouw Maria upposi Suomenlahdella vuonna 1771, lokakuun kolmantena myrskyssä. Vaikka luonnonilmiöllä l. myrskyllä oli vahva osuus onnettomuuteen oli tuhon varsinainen syy kuitenkin kariin törmääminen. Vrouw Marian lastina oli tiettävästi useita Hollantilaisten mestareiden maalauksia, jotka Venäjän keisarinna Katariina II oli tilannut itselleen.

Kuuluvatko kyseiset maalaukset Tuhoutuneen taiteen museon toimialaan selviää aivan lopullisesti vasta, kun ja jos Vrouw Mary ja sen lasti joskus nostetaan. Ovatko taulut tuhoutuneet vai säilyneet? Tämä on yksi näkökulma Tuhoutuneen taiteen olemukseen; taide, jonka kohtalosta ei ole täyttä varmuutta on kuin kvantiteoriaa valottava Schrödingerin kissa laatikossa: samanaikaisesti elävä ja kuollut.

Suurempi varmuus taiteen "tapaturmaisesta tuhoutumisesta" saatiin esimerkiksi vuonna 2004 toukokuussa kun Itä-Lontoossa paloi Momartin varasto ja siellä m.m. Patrick Heronin 50 abstraktia maalausta ja myös monien muiden taiteilijoiden teoksia. Tuhon täydellisyydestä oli tosin jälkeenpäin erimielisyyttä, kun kaatopaikalle kuljetetun purkujätteen seasta löytyi kappaleita tuhoutuneiksi ilmoitetuista teoksista.

Adamsfilmin tulipalossa Mikonkatu 13, Helsingissä tuhoutui heinäkuun kahdentenakymmenentäseitsemäntenä päivänä 1959 suuri määrä elokuvia, jotka olivat odottamassa siirtoa Elokuva-arkistoon. Mukana oli muunmuassa Teuvo Tulion 1936 ohjaama esikoiselokuva Taistelu Heikkilän talosta, sekä samaten Tulion Nuorena nukkunut (1937) ja Kiusaus (1938). Ensinmainitun elokuvan alku- ja loppumetrejä tosin löydettiin sitten yllättäen vuonna 2007.


Muutama vuosi sitten haastelin myös Berliinissä Tempelfofin lentokentän edustalla erään saksalaisen lentokapteenin kanssa ja hän muisteli myös jättiläismäisen lentokenttäterminaalin kellarissa olleen ison filmivaraston, joka tuhoutui myös tulipalossa. Minkälaatuista filmimateriaalia siellä oli ei tosin ole tiedossani. Muistaisin kuulleeni, että joku kadonnut versio Fritz Langin Metropolis-elokuvasta olisi siellä palanut, mutta tämä on kuitenkin mutu-tietoa.

Tapaturmaiseksi tuhoutumiseksi voidaan lukea myös virheellisistä konservointi- ja tutkimusmenetelmistä johtuva tuhoutuminen tai turmeltuminen. Esimerkkinä vaikkapa Tukholmassa museoitu Wasa-laivan hylky, joka uhkaa hyvinkin tieteellisistä konservointimenetelmistä huolimatta lahota käsiin. Etelä-Englannin Stonehengestä löydettiin myös 1970-luvulla kiviin tehtyjä maalauksia, jotka ainakin turistioppaan kertoman mukaan kärsivät aikalailla italialaisen tutkijan yrityksistä kopioida niitä.


Teoksen luonteenmukainen tarkoituksellinen tuhoaminen tai tuhoutuminen



On olemassa joukko taideteoksia, joiden sisimmäiseen olemukseen on jo valmiiksi kylvetty tuhoutumisen siemen. Näiden taideteosten ei ole edes tarkoitettu säilyvän (ainakaan kovin pitkään) alkuperäisessä muodossaan.

Tällaisia teoksia ovat muunmuassa, hiekkaveistokset, lumi-ja jääveistokset, ilotulitukset, katumaalaukset ja tietenkin erilaiset uniikit teatteriesitykset ja niihin rinnastettavat, kuten performanssit sekä laulu- ja tanssiesitykset.Väittelyä voidaan toki käydä siitä, että tuhoutuuko esimerkiksi ainutkertainen tanssiesitys askel askeleelta esityksen edetessä, vai onko teos tuhoutunut vasta kun viimeinenkin sen nähnyt henkilö on kuollut.


Katumaalaus Venetsiassa ©Adam

Erityisen ongelmalliseksi nousee eräiden näiden teosten osalta myös käsite tekijänoikeudesta. Pääperiaatehan on, että näihin tuhoutuviksi tarkoitettuihin teoksiin on tekijällä normaalit tekijänoikeudet. Koska sitten jääveistos esimerkiksi muuttuu teoksesta miltei sulaneeksi jäämöhkäleeksi ja vesilammikoksi ja sen oikeudet lakkaavat olemasta? Tai ajatelkaamme vastaavasti kukkainstalaatiota tai poltettavaksi tarkoitettua olkipatsasta? Voiko kukkapenkin kuvata ja kuvan julkaista sitten kun kukat ovat kuihtuneet ja voiko olkipatsaasta jääneen tuhkakasan toisintaa vapaasti. tämä on problematiikka, joka tuhoutuneesta taiteesta puhuttaessa nousee laajemmaltikkin esille.



Teoksen tarkoituksellinen tuhoaminen, vastoin sen luonnetta

Otsikolla tarkoitamme taidetta, joka tuhotaan tarkoituksellisesti, usein joko poliittisista tai uskonnollisista syistä tai usein vain järjettömän ilkivaltaisen tuhoamisvimman siivittämänä.

Esimerkkeinä tämänlaatuisita tuhoista m.m.

- Berliinin muurista säilytettiin Saksojen yhdistymisen jälkeen 1,3 kilometriä pitkä osa, East Side Gallery. Siitä päätettiin tehdä kansainvälinen taideteos, jonka kuvittajiksi kutsuttiin satoja taiteilijoita joka puolelta maailmaa. Kuuluisaksi tuli erityisesti maalaus jossa entisen DDR:n puolelta syöksyy Trabant läpi muurin, rekisterinumero on NOV 9-89. Auton peräpää oli maalattu itäpuolelle ja muurista esiintyöntyvä keula länsipuolelle. Vieraillessani paikalla vuoden 2006 marraskuulla, en ollut löytää teosta, niin perusteellisesti se oli peitelty erilaisilla tageilla ja siitä oli isketty irti palasia matkamuistoksi - kuten kaikkialta muualtakin muurista säilytetyistä osista. Vuonna 2008 sitten alettiin suunnittelemaan maalausten restaurointia, joten East Side Gallery ei tulle onneksi kuulumaan Tuhoutuneen taiteen museon kokoelmiin.

- muunmuassa juutalaista ja degeneroituneeksi määriteltyä taidetta ja kirjallisuutta tuhottiin natsisaksassa 30- ja 40 luvulla mittaamattomat määrät. Tosin vieläkään ei tiedetä, mitkä teokset on lopullisesti menetetty ja mitkä odottavat löytämistään toisen maailmansodan aikaisista salaisista varastoista tai ulkomaalaisten keräilijöiden kätköistä, joille natsihallinto häikäilemättömästi myi ryöstettyjä taideaarteita. Rakennustaiteellisesti aivan oman lukunsa muodostavat juutalaisten tuhotut synagoogat, joita oli tuhansia ympäri Eurooppaa.

- vastaavasti natsisaksan aikaisia monumentteja, kuten myös entisen Neuvostoliiton aikaista "sosialistisesti realistista" taidetta on hävitetty runsaasti aivan viimepäiviin asti. K.o tuhoamisiin liittyy hyvin monimutkaisia eettisiä intohimoja. On huomattava, että taidetta ei voi aina määritellä yksinomaan sen herättämien esteettisten tuntemusten perusteella, vaan sillä on myös oma eettinen taustansa, joka voi tosin välittyä myös sen kuvakielen kautta.


Kuvalähde Wikipedia

Esimerkiksi vuosina 1995 - 2000 hävitettiin Hitlerjugendin vuonna 1937 hakaristin muotoon istuttama metsikkö Brandenburgin osavaltiosta Saksasta. Hakaristi näkyi vain ilmakuvassa ja siinäkin vain syksyisin, kun muuten ikivihreän metsän keskelle istutetut lehtipuut kellastuivat ruska-aikana.

- kiinan kulttuurivallankumous, Pol-Potin hirmuhallinto ja moni muu poliittinen ja uskonnollinen liike on toiminut kuvainraastajina kautta historian. Yksinomaan Al-Qaedan organisoimassa Syyskuun 11. päivän terrori-iskussa vuonna 2001 tuhoutui taidetta yli 100 miljoonan dollarin edestä - puhumattakaan menetetyistä ihmishengistä.


Gustav Courbert: Kivenhakkaajat

tuhoutui Dresdenin pommituksissa 1945.

- täysin tuntematon määrä - mutta puhutaan kymmenistä ellei sadoista tuhansista - taidetta tuhoutui Toisessa Maailmansodassa, pääosin pommitusten seurauksena. Useimmiten mainitaan Saksan Dresden - barokkikaupunki - joka tuhoutui pommitusten aikaansaamassa tulimyrskyssä 13.-14.2.1945.

Dresdeniä on sittemmin kunnostettu suurilla urhauksilla ja sitä voi pitää nykyään pittoreskina, matkailijan silmää hivelevänä kulttuurikaupunkina. Liittoutuneiden hyökkäyksissä korvaamatonta tuhoa syntyi myös muunmuassa Hiroshiman ja Nagasakin pommituksissa.

Omituista kyllä Toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutuneista aarteista mainitaan vähemmän ne, jotka tuhoutuivat akselivaltioiden offensiiveissa. Esmerkiksi Filippiinien Manilaa pidettiin ennen toista maailmansotaa loistavan symbioottisena kokonaisuutena, jossa yhdistyi sekä paikalliset vaikutteet, espanjalainen tyyli ja amerikkalainen vaikutus. Kaupunkia kutsuttiinkin silloin "Itämaiden helmeksi". Nykyinen kutsumanimi ei ole tässä yhteydessä painokelpoinen. Manila oli eräs Toisen maailmansodan pahiten raunioiksi pommitetuista kaupungeista.


LIFE © Time Inc. Manila 1945



- vuonna 2004 maalattiin kuuluisa, Martinlaakson radan varressa sijainnut Malminkartanon asematunnelin graffiti piiloon. Valitettavasti yleisö oli jo tageillaan ja muilla tavoin runsaasti turmellut sitä jo aiemmin.

Kaiken tämän tuhon keskellä on syytä muistaa, että jatkuvasti syntyy uutta taidetta ja kulttuuria. Miten se perintö säilyy ja välittyy tuleville polville näinä bittivirtojen aikana, kun kaikki on joko nollaa tai ykköstä? Digitaalisten tallenteiden säilymisaika on rajallinen, eikä välttämättä yllä edes hyvän paperidokumentin tasolle. On esitetty, että pitkässä juoksussa meidän sukupolvemme on se, joka kaikista eniten on luonut taidetta, mutta josta kaikista vähiten tulee säilymään tuleville polville.